Theo Tyrväinen - Yhteisöllistä Helsinkiä rakentamassa -

Kaikki blogit puheenaiheesta Natura 2000

Vastuuttomat Vihreät ja hymyilevä Haavisto

Suuri joukko ihmisiä on yhtynyt ajatuksiini, että kaivannaistoiminnasta pitää jäädä enemmän hyötyä Suomen kansantaloudelle. Ulkomaiset yhtiöt vievät rahat, mutta jättävät haitat tänne. Nyt kaivoslaki nousi juuri tässä valossa esiin. Uhotaan, että kulta viedään ennen kuin suomalaiset ehtivät kissaa sanoa.

Suojelualueet tulee saada alueiden hyödyksi

Olen jättänyt eduskunnassa toimenpidealoitteen Vuotoksen kansallispuiston perustamista 24 muun kansanedustajan kanssa yli puoluerajojen. Aloitteella haluan ennen kaikkea herättää eri tahot toimimaan, etteivät suojelualueet tarkoita vain alueiden olevan olemassa.

Kolmasosa Lapista on suojeltu – se ei saa tarkoittaa, että ne on suljettu pois muun Lapin elämästä. Suojelualueet tulee saada Lapin vahvuudeksi.
 

Vuotos-vitkuttelun on loputtava

Rovaniemen kaupunginhallitus päätti, että kaupunki valittaa valtioneuvoston päätöksestä estää Kemihaaran tulva-allas. Hallituksen enemmistö siis haluaa vielä jatkaa vuosikymmenten Vuotos-vitkuttelua, vaikka alue on todettu KHO:n päätöksellä luontoarvoiltaan korvaamattomaksi, se on Natura 2000 -suojeltu ja tulvasuojeluun on olemassa myös muita ratkaisuja.

Suojelualueet verolle

Suomi on luonnonsuojelun mallimaa. Valtion omistamat suojelualueet kattavat 31 731 km² suojellun maan alasta sisältäen myös erämaalain nojalla suojellut alueet. Tämä tarkoittaa, että koko Suomen maapinta-alasta on suojeltu valtion toimenpitein eri tasoisilla säännöksillä yli 10 prosenttia. Natura 2000 -ohjelma puolestaan kattaa 48 000 km²  eli noin 12,3 prosenttia Suomen kokonaispinta-alasta. Se on enemmän kuin naapurimaamme Viron pinta-ala.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä