Theo Tyrväinen - Yhteisöllistä Helsinkiä rakentamassa -

Kaikki blogit puheenaiheesta Perusopetus resurssit

KOTA - Koulutus On Tärkeää Aina


Kevät on lopuillaan ja kesä tulollaan. Lukuvuosi on kaikkinen odotuksineen, iloineen ja tapahtumineen alkaa olla takana ja valmistautuminen uuteen lukuvuoteen tapahtuu uutta hallitusohjelmaa odotellessa, samalla jännittäen lunastaako tuleva hallitus lupauksensa koulutukseen satsaamisessa vai pyritäänkö kouluihin jälleen työtämään jotain muuta kuin opetusta parantavia elementtejä.

Opettajan arkea

Koulut alkavat. Tämän open työ alkoi veso -päivien merkeissä ja myös rätti kädessä sekä pulpetteja nostellen. Puunasimme kiireellä paikkoja kuntoon. Pieniä ja isompia koululaisia kirmaa torstaina taloon.

Koulumme oli muuttokuvioiden vuoksi lähes kaoottisessa tilassa kahta päivää ennen oppilaiden tuloa. Opettajien säntillisyydellä saatiin kaikki valmiiksi viime hetkellä. Tottakai opetusta on hyvän aikaa valmisteltu syksyä varten muutoinkin, kukin oppilaidensa tarpeiden mukaisesti. 

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä