*

Theo Tyrväinen - Yhteisöllistä Helsinkiä rakentamassa -

Kaikki blogit puheenaiheesta Ihmisoikeudet

Miksi emme uskalla puolustaa ihmisoikeuksia – Pelkäämmekö Iranin islamisteja?

Sukuni on alun perin Iranin alueelta. He lähtivät sieltä pois poliittisen vainon takia. Olemme kurdilaisia, jotka eivät koskaan saaneet harjoittaa omaa äidinkieltämme ja omaa kulttuuriamme. Kurdien piti Iranissa muiden vähemmistöjen tavoin kieltää identiteettiään ja alkuperäänsä tai kuolla. Iran on islamistinen valtio, jossa ei ole tilaa muille uskonnoille ja eriäville mielipiteille. Maassa vainotaan Bahai-uskovaisia, kristittyjä, juutalaisia ja monia muita uskonkuntia.

Syöttötariffi juhlan JATKOT

Jo pelkästään tyhjän tekeminen tai teettäminen on julkisilla rahoilla suurta tyhmyyttä, mutta kun valtiovalta tukee kansan terveyttä vaarantavaa toimintaa miljardeilla euroilla, se pitää tuomita kansainvälisessä ihmisoikeustuomioistuimessa. - Kyllä joku tolkku pitää valtion tekemisissä ja tukemisissa olla. - Euroopan ihmisoikeussopimuksen artikloja ovat esimerkiksi oikeus elämään (2 artikla), oikeus vapauteen ja turvallisuuteen (5 artikla), oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin (6 artikla) sekä oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämän kunnioitusta (8 artikla).

Oikeus- ja Sivistysvaltio ei sorra työttömiä ja köyhiä

 

Sosiaalisesta mediasta on saanut lukea monenmoisia kommentteja ns aktiivimallista.


https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/KasittelytiedotValtiopaivaasia/Sivut/HE_124+2017.aspx

 

Tuntuu etteivät ihmiset todellakaan tiedä mistä on kyse. Moni ihmettelee mitä pahaa aktivoinnissa on ja miksi työttömät eivät muka aio osallistua niihin vaadittaviin toimiin.

 

"Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei voi olla lakikaan." Vai voiko !?

 

Eduskunta äänestää alkavalla viikolla työttömien kyykytysmallista eli ns aktiivimallista: https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/HallituksenEsitys/Sivut/HE_124+2017.aspx

Tiivistetysti voidaan sanoa että hallitus haluaa leikata työttömän pientä työttömyysturvaa sen takia ettei kukaan ole palkannut työtöntä henkilöä työhön! Työttömyysturvaa leikataan siis syystä johon työtön itse ei voi vaikuttaa.

Ruotsin pääministerin julkilausuma synagoganpoltosta ihmisoikeuksien päivänä

Länsinaapurissamme on oma korrektina pidetty tapansa juhlistaa ihmisoikeuspäivän teemaa ajankohtaisin julkilausumin, eikä se ole ihan vieras enää meilläkään. Akuutti esimerkki uutisannista 10.12.2017: 

Ruotsin pääministeri Stefan Löfven: "Antisemitismille ei ole tilaa ruotsalaisessa yhteiskunnassa". 

Ihmisoikeuksien päivän tarpeesta

Ajankohtaisista uutisista, kuten itsenäisyyspäivän soihtukulkueesta saa käsityksen, että ihmiskunta ei opi omasta historiasta paljoakaan. Natsismi on ihmisoikeus- ja rauhan vastainen aate. Toisaalta Suomessa mm. luterilainen kirkko, Punainen Risti, ym järjestöt ja, ihmisoikeusaktiivit, myös se lasten ja alpakka -tapahtuma antavat toivoa, että parempaan ollaan menossa.

Ihmisoikeuksien vastustajat eivät ansaitse sananvapautta

Oikeus lakkautti natsijärjestö vastarintaliikkeen. Meidän on piirrettävä selkeät rajat sille, mikä on yhteiskunnassa sallittua ja mikä ei. Sananvapautta on aina puolustettava. Ilman ihmisoikeuksien kunnioittamista ja noudattamista ei pitäisi olla asiaa sananvapauden hedelmiin. Yhteiskuntaa pitää rakentaa siten, että ihminen voisi aina sanoa mielipiteensä lain puitteissa. Tämä lain puitteissa-asia on monille jäänyt hämärän varjoon. On pyrittävä selkeyttämään lain rajoja ja sen jälkeen sivistämään ihmisiä jokaisella elämän sektoreilla.

Ihmisellä ei ole syytä vastustaa itseään koskevien ihmisoikeuksien toteutumista

Länsimaissa vapaat ammattiyhdistykset ovat toimineet vallankumouksen korvikkeina työväestön asioita ajaen. Koska sosialismia ei koskaan tullut, lakkasi työväestö olemasta. Tilalle ilmaantuivat palkansaajat hyvine työsopimuksineen. Voi niitä ihmisiä, joilla ei ole kunnollisia, turvallisuutta tuottavia työsopimuksia, he ovat suurissa vaikeuksissa. Kaikki viittaa siihen, että hyvien työsopimusten aikakausi massojen osalta on ohitse. Työ rikotaan yhä pienempiin suhteisiin, kunnes hyvien työsopimusten haltijat katoavat maisemasta, haihtuvat avaruuteen lämpöenergiaa vähän aikaa puhkuen.

Paperit kiitos, mieluummin jo tullessa rajalla....

Sehän pelittää, kuin Sipilän taannoinen mainoskampanja, tuo Helsingin kaupunginvaltuuston paperittomien sosiaali- ja terveyspalveluiden laajentamista koskevan ehdotuksen hyväksyminen, tosin eivät sitä kaikki halunneet hyväksyä. Niin siitä sitten putkahti ennakkotapaus, mikä levinnee kautta Suomen. Kun tyhmyys ja ajattelemattomuus saa valtaa, siitä kärsii koko kansa.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä